Syysvuosikokous 2013 – puoluesihteeri Reijo Paananen

Toiminta

Sääntömääräinen syysvuosikokous  pidettiin 21.11.2013 ravintola Zinnkellerissä. Läsnä oli 11 yhdistyksen jäsentä ja alustajana puoluesihteeri Reijo Paananen.

Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2014 sekä tehtiin seuraavat henkilövalinnat: puheenjohtaja Matti Simola, varapuheenjohtaja Erkki Pitkänen; johtokunnan jäsenet Irmeli Ahola, Orlando Molina, Liisa Määttänen, Seija Paunio-Grönholm, Erkki Pitkänen, Tanja Sippola-Alho, Anneli Temmes ja Jani Vikman. Piirikokousedustajiksi Ahola ja Simola, varalla Pitkänen ja Vikman. Naispiiriin edustajaksi Sippola-Alho ja varalle Ahola. Toiminnantarkastajaksi valittiin Eija Esko.

Kokouksen jälkeen puoluesihteeri Reijo Paananen piti poliittisen tilannekatsauksen, jota oli saapunut kuuntelemaan myös yksi yhdistyksen ulkopuolinen puolueen jäsen.

Kokous oli historiallinen siinä mielessä, että tiettävästi ensimmäisen kerran yhdistyksen historiassa puoluesihteeri saapui Pitkänsillan ylitse Kruununhaan yhdistyksen kokoukseen kertomaan ajakohtaisista asioista. Kalevi Sorsaa muistaakseni yritettiin 1970-luvun alussa, mutta hänellä lienee ollut valtiollisia kiireitä ja kiireisiä olivat ainakin Ulpu Iivari, Korhonen (etunimikin jo unohtunut)  ja Mikael Jungner. Kiitoksemme Raijo Paanaselle, joka kertoi hallituksen saavutuksista, kesken olevista asioista ja niihin liittyvistä vaikeuksista ja vertasi lopuksi toimintaa kolmiloikkaan, joka pitää saada onnistumaan loppuun saakka.

Kokouksesta löytyy kuvia Kuvia-osiosta.