Elomme päivät

LIISA VASAMA

Tänä vuonna, Vapunpäivän jälkeen kuoli helsinkiläisen ns. edistyksellisen sosialidemokratian alkuvuosien keskeinen vaikuttaja Liisa Vasama (1939-2020). Liisa oli yhdessä Arvo Salon kanssa ns. E-liikkeen ensimmäisiä näkyviä edustajia 1960-luvun puolessa välissä. Liisa, toisin kuin Salo, pysyi mukana liikkeessä sen loppuun saakka (1980-luvun…
Lue lisää

Kruununhaan yhdistyksen vaiheita

Hyvät ystävät Kruunuhaan sos.dem.yhdistyksen perustamisesta tulee toukokuussa 2020 kuluneeksi 70 vuotta. Tarkoitus oli järjestää tilaisuus tapahtuman juhlistamiseksi ja muistelemiseksi (13.5.2020). Koronavirus ja sen johdosta syntyneet rajoitukset aiheuttivat se, että tilaisuus yhdessä lukemattomien muiden tilaisuuksien kanssa jouduttiin peruuttamaan ja päätettiin palata…
Lue lisää

Seppo Ylinen 1947-2019

Seppo Ylinen oli Kruunuhaan sos.dem.yhdistyksen jäsen koko Helsingissä olonsa ajan (1982-2019). Yhdistyksen toimintaan hän ei kovin paljoa osallistunut. Kun kokopäiväisesti tekee poliittista koulutustyötä, niin välttämättä illalla ei ryntää järjestötoimintaan, hyvin ymmärrettävää. Seppo kuitenkin avitti aina tarvittaessa ja monta kertaa juteltiin…
Lue lisää

Presidentti Mauno Koiviston muistoksi

Presidentti Mauno Koivisto (1923-2017) haudataan tänään. Muistotilaisuus Helsingin tuomiokirkossa on juuri meneillään. Mauno Koivisto oli monessa mielessä merkittävä valtionpäämies, taustaltaan hän oli uraauurtava ainakin kahdessa mielessä; hän oli ensimmäinen vasemmistolainen presidentti ja myös ensimmäinen varsinaisesta työväenluokasta lähtöisin ollut valtion johtoon…
Lue lisää

Kuka suojelee lasta Suomessa 2012?

Muistot työvuosilta Helsingin lastensuojelussa ovat pyörineet mielessä viime päivinä. Poliisi tutkii entisten työtoverien toimia, koska lastensuojelun asiakkaana ollut lapsi surmattiin äitienpäivänä kotonaan. Mitä muistan? Jatkuvan riittämättömyyden tunteen, jatkuvan pulan pätevistä työntekijöistä, jatkuvat syyttelyt kuntatalouden vaarantamisesta (laitoshoito on kallista!) ja olon…
Lue lisää

Seppo Ylinen sai Rafael Paasio -mitalin

Yhdistyksemme jäsen Seppo Ylinen on palkittu anioistaan Työväen Sivistysliitossa Rafael Paasio -mitalilla. Paljon onnea Seppo!
Lue lisää

Pekka Mäkinen muistoissamme

8.6.2012 yhdistyksemme entinen puheenjohtaja Pekka Mäkinen siunattiin Espoon siunauskappelissa. Suruviesti saapui toukokuun lopulla, kun Pekan Turo-poika viestitti:” Pekka on pitkällisen sairauden ja hoidon jälkeen nukahtanut hyvin levollisesti Titin läsnä ollessa 21.5.2012 klo 19.40.” Kaunis siunaustilaisuus oli täynnä surua ja kaipausta.…
Lue lisää

Väkivallan tasavalta

Hyvinkäällä kaksi perhettä, monta ystävää ja kokonainen pesäpallojoukkue surevat nuoria ihmisiä, joiden elämä päättyi yhden nuoren ihmisen ampumiin luoteihin. 23-vuotias poliisi taistelee elämästään Töölön sairaalan teho-osastolla saman tragedian uhrina. Ampujan vanhemmat mitä ilmeisimmin syyttelevät itseään tapahtuneesta, koska teot tehtiin perheen…
Lue lisää

Kruununhaandemarit ja Vappu 2012

Meille vastuunkantajille tämä vappu oli hyvä välitilinpäätöspäivä: Haavisto-huuma on haihtunut, jytky kuivahtaa ja kannatuksemme on palannut eduskuntavaalien tasolle. Siitä on hyvä lähteä kirimään kunnallisvaaleihin, kunhan ensin valitsemme puoluekokouksessa sellaiset johtajat kuin ansaitsemme. Vietimme vappua kukin tavallamme, mistä on kantautunut iloisia…
Lue lisää

Katupölyä keväällä 2012

Olemme vuosia olleet huolissamme kaupunginosamme julkisten kiinteistöjen jalkakäytävien huonosta hoidosta. 12.4.2012 Mariankatu 20:n rouva talonmies (?) juhlisti Helsingin pääkaupungiksi tulon 200-vuotisjuhlaa pesemällä viereisen Helsingin Energian kiinteistön, Mariankatu 22, jalkakäytävän, koska lumien sulamisen jälkeen kaupunki ei ollut tehnyt omalle katuosuudelleen mitään.…
Lue lisää