Toiminta

Johtokunta 2018-2019

Syysvuosikokouksessa 30.11.2017 valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Matti Simola, varapuheenjohtajaksi Anneli Temmes sekä johtokunnan jäseniksi Marjatta Havunta, Orlando Molina, Liisa Määttänen, Seija Paunio-Grönholm ja Erkki Pitkänen. Valinnat tehtiin kahdeksi vuodeksi. Toiminnantarkastajana on Jussi-Pekka Alanen. Piirikokousedustajina Simola ja Temmes, varalla Paunio-Grönholm ja Pitkänen.…
Lue lisää

Toimintakertomukset 2012 – 2019

Toimintakertomus vuodelta 2019                         Jäsenistö Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 22. Vuoden aikana yksi jäsen erosi ja yhdistyksen pitkäaikainen jäsen Seppo Ylinen kuoli. Yhdistyksellä on lisäksi yksi kannattava jäsen. Toimihenkilöt Puheenjohtaja Matti Simola, varapuheenjohtaja Anneli Temmes, sihteeri Erkki Pitkänen, taloudenhoitaja ja jäsensihteeri…
Lue lisää

Syysvuosikokous 2015

Sääntömääräinen syysvuosikokous pidettiin 11.11.2015 ravintoja Zinnkellerin kellarikerroksessa. Valitettava tapahtuma oli se, että alustajaksi lupautunut kansanedustaja Erkki Tuomioja oli joutunut sairauslomalle, eikä päässyt kokoukseen. Toivomme, että vierailu onnistuu tulevana vuonna. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016. Toimihenkilöt valittiin uusien sääntöjen…
Lue lisää

Syksy 2015

Syksyn kokoustoiminat alkoi avoimella johtokunnan kokouksella, joka pidettiin Kirjan talon kokoushuoneessa 17.9. Keskusteluaiheina oli syksyn toiminta, kokoukset ja yhteistoiminta sekä vastausten laatiminen piirin kyselyyn ja piirikokoukseen liittyvät asiat. Päätettiin esittää Irmeli Aholaa piirihallitukseen. Päätettiin tilata yhdistyksen nettisivun käyttöoikeus vuodeksi eteenpäin…
Lue lisää

Syysvuosikokous 2014

Kokous pidettiin 12.11.2014. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 (katso Tavoitteet) sekä uudet mallisäännöt; tulevaisuudessa johtokunnan toimintakausi tulee olemaan kaksi vuotta. Puheenjohtajaksi tulevalle vuodelle valittiin Matti Simola (mksimola@welho.com)  ja varapuheenjohtajaksi Irmeli Ahola, johtokunnan muut jäsenet ovat Orlando Molina, Liisa Määttänen,…
Lue lisää

Kevätvuosikokous 2014

Kevätvuosikokouksessa 13.3.2014 Zinnkellerin kabinetissa poliittisen tilannekatsauksen piti kansanedustaja Ilkka Kantola Turusta. Kantola on myös eurovaaliehdokkaana, asuikin aikanaan Kruununhaassa. Kokouksessa käsiteltiin muuten sääntömääräiset asiat.        
Lue lisää

Syysvuosikokous 2013 – puoluesihteeri Reijo Paananen

Sääntömääräinen syysvuosikokous  pidettiin 21.11.2013 ravintola Zinnkellerissä. Läsnä oli 11 yhdistyksen jäsentä ja alustajana puoluesihteeri Reijo Paananen. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2014 sekä tehtiin seuraavat henkilövalinnat: puheenjohtaja Matti Simola, varapuheenjohtaja Erkki Pitkänen; johtokunnan jäsenet Irmeli Ahola, Orlando Molina, Liisa…
Lue lisää

Kokous 15.10.2013

Yhdistyksen kokous pidettiin Kirjalla 15.10.2013.  Osanottajia yhdeksän henkiönä, alustajana valtiovarainministeriön valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Lyhyesti käsiteltyjen kokousasioiden jälkeen valtiosihteeri Santamäki-Vuori kertoi ajankohtaisista talousasioista; mm. kestävyysvaje, työvoiman tarjonta ja kysyntä, rakennemuutokset ja rakenneuudistukset, julkisen, erityisesti kuntatalouden haasteet. Näistä voidaan todeta mm. seuraavaa:…
Lue lisää

Kokous 26.8.2013

Loppukesän avoin johtokunnan kokous pidettiin 26.8.2013 Mariankadulla. Aluksi keskusteltiin pitkään Orlando Molinan ex tempore- alustuksen pohjalta Etelä-Amerikan poliittisesta tilanteesta. Sitten siirryttiin yhdistyksen asioihin ja todettiin jäsenmaksutilanne erinomaiseksi (kaikki ovat maksaneet jäsenmaksunsa), jäsentilanne ei välttämättä ole yhtä hyvä, vuoden aikana jäsenmäärä…
Lue lisää

Metropolikysymys – kokous 14.5.2013

  Kruunuhaan sos.dem.yhdistyksen kokousaiheena 14.5.2013 Kirjalla oli metropoli. Aiheesta alusti maaneuvos Jussi-Pekka Alanen, jolla on laaja kokemus alalta ensin virkamiehenä ja sitten selvitysmiehenä. Alasen sanoma hyvin lyhyesti oli se, että 1,38 miljoonaa ihmistä asuu alueella, jota voidaan kutsua metropoliksi. Tällä…
Lue lisää