Kunnallisvaalien puolueäänestys 2020 – Anneli Temmes

Hyvät ystävät !

Kruununhaan yhdistys on asettanut ehdokaaksi puolueäänestykseen hallintotieteiden lisensiaatti ANNELI TEMMEKSEN.

Hän toimii yhdistyksen varapuheenjohtajana ja piirikokousedustajana. Työelämässä hän toimi viimeksi HAUS kehittämiskeskuksen toimitusjohtajana ja sitä ennen useissa valtionhallinnon tehtävissä mm. valtiovarainministeriössä päätoimialueena virkamieskoulutus ja hallinnon kehittämishankkeet. Kotimaan työn lisäksi hän on toiminut lukuisissa kansainvälisissä hallinnon kehittämishankkeissa erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan uusien demokratioiden hallintoa ja virkamieskoulutusta rakennettaessa.

Tänä vuonna hän on kirjoittanut yhdessä Markku Temmeksen kanssa teoksen ”Kertomus hyvinvointivaltiosta: Mukana tekijänä, näkijänä ja haaveilijana.”

Temmes sai jäsenäänestyksessä yhteensä 150 ääntä ja sijoitus oli 94. Ensikertalaiselle ihan hyvä sijoitus. Todettakoon vielä, että hän sai ensimmäiselle sijalle niin paljon ääniä, että niiden perusteella hän olisi ollut äänestyksessä sijalla 45. Tämä muodostaa jo kohtuullisen lähtökohdan itse vaaleja ajatellen.