Erkki Pitkänen (7.10.1945-3.10.2021)

Elomme päivät

Yhdistyksen pitkäaikainen jäsen ja aktiivi Erkki Pitkänen on kuollut Hämeenlinnassa 3.10.2021. Pitkänen oli SDP:n jäsen yli 50 vuotta, joista Kruununhaan yhdistyksessä noin 40 vuotta.

Pitkänen toimi yhden kauden yhdistyksen puheenjohtajana (vuonna 2006), useaan otteeseen varapuheenjohtajana (viimeksi 2013-2014), monena vuonna piirikokousedustajana tai varaedustajana. Yhden kauden hän hoiti sihteerinkin tehtäviä. Johtokunnan jäsenenä hän oli vuoteen 2019 saakka.

Erkki liittyi Akateemisen sos.-dem.yhdistyksen (nykyisin OSY) jäseneksi vuonna 1970 (muistaakseni lokakuussa). Sieltä hän siirtyi Alppilan sosialistiseuraan ja toimi mm. sen nuorisojaoston johtokunnassa vuonna 1972. Sitten muutaman vuoden kuluttua hän tuli Kruununhakaan. Hän muutti Hämeenlinnaan vuonna 2019, mutta pysyi yhdistyksen jäsenenä loppuun saakka. Viimeisen kerran hän kävi yhdistyksen kokouksessa keväällä 2019 kun meillä oli yhteistilaisuus Sos.dem.lakimiesten kanssa työväentalolla EU-vaalien merkeissä. Keskustelimme viimeisen kerran syksyllä 2019 ja silloin Erkillä oli tarkoitus siirtyä Hämeenlinnassa Idänpään työväenyhdistyksen jäsenyyteen; sovimme, että lähetämme toistaiseksi hänelle Kruununhaan yhdistyksen tiedotteet. Sitten alkoi koronakausi, eikä liittyminen ehtinyt toteutua.

Erkki asui Kruununhaassa Meritullinkadulla ja muutti sitten Töölöön Urheilukadulle ja sieltä eläkepäiviä viettämään Hämeenlinnaan. Muutto johtui siitä, että hänellä oli kesämökki siellä päin ja matkustaminen sinne sujui nopeammin ja helpommin. Erkin näkyvin harrastus olivat koirat, hänellä oli yleensä kaksi koiraa joita hän ja vaimonsa ulkoiluttivat pitkin Kruununhakaa ja sitten Töölössä ja vapaa-ajan aikataulut olivat joskus koirista kiinni.

Koulutukseltaan Erkki oli lakimies (varatuomari). Hän toimi useita vuosia valtiovarainministeriössä valtion työmarkkinalaitoksessa. Hän siirtyi ministeriöstä ilmailuhallitukseen hoitamaan hallintoasioita; laitos muuttui ilmailulaitokseksi ja vielä Finaviaksi. Viimeisin virkanimike oli hallintopalvelujen johtaja. Kun allekirjoittaneesta tuli huomattavasti pienemmän valtion laitoksen vastaava virkamies, niin Erkiltä sai aina tarvittaessa neuvoja. Hän oli erinomainen ammattimies erityisesti henkilöstöhallinnon alalla. Joskus Erkkiä taidettiin yhdistyksessä arvostella siitä, ettei hän aina saapunut ajoissa kokouksiin ja joku asiakin saattoi viivästyä; virkatehtävissä tällaista ei ainakaan minun tietääkseni sattunut koskaan.

Yhdistystoveri, hyvä ystävä ja entinen kollega on poissa.

16.10.2021 Matti Simola


Surullista, mutta hänen päivänsä tuli nyt ja me muistamme että elämä on lyhyt. 

19.10.2021 Orlando Molina