
Yhdistyksen keväinen vuosikokous pidettiin 21.3.2022 ravintola Zinnkellerissä. Paikalle oli saapunut pitkästä aikaa yhdistyksen entinen jäsen Ilkka Taipale alustamaan aiheesta SDP:n suuret tavoitteet Suomessa ja maailmalla. Oli nimittäin kulunut 50 vuotta siitä kun Ilkka valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan ja silloin hän oli nimenomaan Kruununhaan yhdistyksen jäsen. Sittemmin hän siirtyi Sosiaali- ja terveystyöntekijöiden yhdistykseen ja nyttemmin Ammattiyhdistysväen yhdistykseen.
Puheenjohtaja Anneli Temmes totesi alustuksesta ja kokouksesta seuraavaa:
Ilkka Taipale oli vieraanamme Kruununhaan sos.dem yhdistyksen kevätvuosikokouksessa. Kuten odottaa saatoimme, esityksensä oli kerrassaan erinomainen alkaen meidän yhdistyksestämme, jonka jäsen itsekin on aikoinaan ollut, ja päätyen terveydenhoitoon, valtakunnan politiikkaan sekä Ukrainaan ja Venäjään. Pienelle lapulle kirjoitetut muutamat avainsanat varmistivat hienon puheenvuoron, joka varmasti meidät kuulijat innosti.
Paljon tuli tärkeää opastusta ja ajateltavaa! Sata innovaatiota Suomesta jäi kirjalahjana yhdistykselle.
Yksi Ilkan sanoma oli, että ”ei tarvita suuria joukkoja kun on suuria ideoita”.
Tämä sanoma tuli mieleen kun osanottajat totesivat toimintakertomusta käsitellessään yhdistyksen tärkeän merkityksen. Yhteistyötä teemme mielellämme myös muiden yhdistysten kanssa ja erityisen läheistä se onkin jo vuosia ollut Sos.dem. lakimiesten kanssa.
________________________________________________________________________________________________________________________
Ilkka Taipale tosiaan tuli eduskuntaan kaksi kertaa suoraan vaaleissa valittuna (1972 ja 2003) ja kaksi kertaa varamiespaikalta (1971 Mikko Laaksosen tilalle ja 2000 Tarja Halosen tilalle). Tältä näytti vaalimainos vuonna 1972:

Ja näin vuonna 2022:



Tälleen ponnistettiin varamiespaikalle 1970 ja vuotta myöhemmin eduskuntaan
Jaa tämä artikkeli