
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätvuosikokous pidettiin tiistaina 21.3.2023 alkaen klo 17.00 ravintola Zinnkellerissä.
Sääntömääräisten asioiden tultua käsitellyiksi yhdistys nimesi puoluekokousehdokkaaksi Anneli Temmeksen.
Illan alustajana oli kansanedustajaehdokas, professori emeritus, OTT Jukka Kekkonen.
Kekkosen teemoja vaaleissa ovat:
Demokratiaa vaalittavaa
Kansalaisten yhtäläiset mahdollisuudet kiinnittyä yhteiskuntaan, tulla toimeen ja pärjätä rakentavat luottamuspohjaa, josta kaikki hyödymme vakautena ja hyvinvointina.
Demokraattista päätöksentekoa on vaalittava. On taattava vahva julkinen hallinto ja talous sekä varmistettava lainvalmistelun laatu. Julkisia palveluita tulee olla saatavilla asianmukaisesti järjestettyinä ja oikea-aikaisesti.
Turvallisuus taattava
Suomea uhkaa ulkoisilta ja sisäisiltä uhilta se, että meillä on vakaasti toimiva yhteiskunta.
Oikeusvaltiossa perusoikeuksien toteuttamiseksi tarvitaan riittävästi resursoitu turvallisuuden ketju puolustusvoimista poliisiin ja oikeuslaitokseen.
Osaamista vahvistettava
Koulutus on sivistystä, osaaminen kasvattaa tuottavuutta. Suomen koulujen oppimistuloksia on parannettava. Opettajien on voitava keskittyä perustehtävääm ja oppilaiden on saatava tarvitsemansa tukea. Korkeasti koulutettujen osuutta on nostettava ja yliopistojen hallintoa uudistettava.

Tässä vielä Kekkonen ja yhdistyksen puheenjohtaja Anneli Temmes ym.

Jaa tämä artikkeli