Kun Kataisen hallitus aloitti (2011) useat hallinnon asiantuntijat olivat sitä mieltä, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus saada aikaan todellinen hallintouudistus eli kauan kaivattu kuntauudistus. Sitähän oli suunniteltu pitkään; meikäläinen opiskeli hallinto-oppia 1960-luvun lopulla ja kuntauudistusta odoteltiin jo silloin ja pidettiin välttämättömänä. Nykyinen Kruununhaan sos.dem.yhdistyksen jäsen Jussi-Pekka Alanen oli asiaan valmistelleen työryhmän sihteeri 1960-luvulla ja silloin uudistus jäi jäihin odottamaan aikaa parempaa. Jonkin verran muutoksia on vuosikymmenten mittaan tapahtunut, kuntien määrä on vähentynyt, mutta ei läheskään riittävästi ja koordinaatio on loistanut poissa olollaan. Pääasiallinen vastustaja on ollut kepu, mutta myös monet muiden puolueiden kunnallishenkilöt ovat toimineet ansiokkaasti jarrumiehinä.
2011 totesin joissakin keskusteluissa, että kuntauudistusta on kaikin tavoin yritetty jarruttaa 1960-luvulta alkaen ja toiminnoille, erityisesti terveyssektorille on kehitelty jatkuvasti erilaisia vippaskonsteja ja eiköhön niitä löytyne nytkin.
Kataisen hallitus ryhtyi aikanaan toimeen ja teki heti alkuun kardinaalivirheen, ryhtyi ajamaan kahta uudistusta. kunta- ja sotesellaista yhdessä. Lopputulos oli ilmeinen; kummastakaan ei tullut mitään ja vanhaan tuttuun tapaan asiat jäivät seuraaville hallituksille. Stubbin hallitus ei tietenkään saanut aikaan mitään.
Kun sitten Sipilän hallitus aloitti, niin kaiken perusta eli kuntauudistus oli odotetusti vanhaan keputyyliin haudattu syvälle valtioneuvoston pihan perille. Alettiin vatuloida pelkkää soteuudistusta. Malliksi tuli sitten kepulien vanha malli eli maakuntahallinto, jonka taustalla on vakaasti se, että tarpeellista kuntauudistusta ei tarvitse tehdä. Aikaa käytetään sitten tarpeettoman maakuntahallinnon luomiseen tai voihan sitä kutsua vanhan lääninjaon palauttamiseksi eli luodaan uusi hallintotaso ja väitetään samalla niiden vähenevän ja säästöjä tulevan miljardikaupalla. Yleisesti ottaen ja kokemuksen perusteella kaikki tällaiset säästölaskelmat, mitä nyt esitetään ovat enemmän tai vähemmän kuvitteellisia.
Toinen soteuudistuksen keskeinen piirre näyttää olevan yksityistämisen lisääminen eli kokoomuksen suuri tavoite Reaganin ja Thatcherin tyyliin, Hayekin ja Friedmanin oppien mukaan. Julkisten palvelujen alasajaminen tulee siis jatkumaan. Tämän väitetään tuovan säästöjä, ja tuohan se – lääkäriasemien omistajille, jos ovat säästäväisiä luonteeltaan. Käyttäjälle, potilaalle ja tavalliselle veronmaksajalle, niitä ei tule.
Tilanne on siis mielenkiintoinen, olisi pitänyt hoitaa terveysasioita ja nyt on alettu palauttaa vanhaa läänejä muistuttavaa hallintoa, lisäyksenä vaalit ja paikallinen rahankäyttö sekä lisätä yksityistämistä, mikä taas johtaa palvelujen lisääntyvään kilpailuttamiseen ja ulkoistamiseen ? Tätäkö me terveyspalveluja tarvitsevat halusimme ? Kepulaisten (pääasiassa) maakuntapoliitikkojen lisääntyvää valtaa ja yksityisten lääkärikeskusten sekä veroparatiisien kautta toimivien sijoitusyhtiöiden rikastumista ? Keinovalikoimaan on lisätty erilaisten vippaskonstien viereen (insinöörimäinen) vatulointi. Tulevilla sukupolvilla on kyllä korjaamista nykyjohtajien jäljiltä, saattaa kestää kauan päästä kestävän kehityksen tielle takaisin.
Taaksepäin ollaan siis menossa, tuntuu, että vanha lause ”aika entinen ei koskaan enää palaa” on tosiaan vanhentunut (ainakin nykyhallituksen aikana). Toisaalta laulettiin ennen myös, että ”kehityksen kulkua ei taaksepäin voi tuupata ja tyranni saa aina palkkansa”.
Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Vaihtoehtohan tietysti pitää olla jos jotain arvostelee. Ratkaisu olisi ollut hyvin yksinkertainen. Ensin olisi pitänyt tehdä todellinen kuntauudistus ja sen pohjalle järjestää perusterveydenhoito ja sen päälle valtiojohtoinen erityisterveydenhoito. Ei tarvita uusia hallintomalleja eikä himmeleitä. Se on siinä.
Matti Simola 2015-11-08
Jaa tämä artikkeli