KRUUNUHAAN SOS.-DEM. YHDISTYS RY
Toimintasuunnitelma vuodelle 2022
Jäsenistö
Jäsenmäärä on pysynyt suunnilleen ennallaan viime vuosina (21-22). Yhdistyksellä on edelleen kaksi piirikokousedustajaa. Kokouksiin osallistumisprosentti on ollut korkealla tasolla.
Kokoukset
Vuosikokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti. Kokouspaikkana on ollut ravintola Zinnkeller. Sekä kevät- että syyskaudella pidetään lisäksi yksi kokous ajankohtaista keskustelua varten. Alustajiksi kutsutaan kaupungin luottamushenkilöitä sekä puolueen johtoa ja asiaintuntijoita.
Yhteiskokouksia pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan muiden puolueosastojen kanssa. Johtokunnan kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille.
Opintokerhotoiminta
Mikäli 2019 toiminut yhdistysten yhteinen opintokerho jatkaa, niin siihen osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.
Vaalit
Vuonna 2022 ei ole vaaleja, koska maakuntavaaleja ei järjestetä Helsingissä. Loppuvuodesta otetaan kantaa siihen, miten valmistaudutaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.
Kunnallispolitiikka Anneli Temmes on edustajamme Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) hallituksessa (varajäsen). Asioiden niin vaatiessa otamme kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin (kaupunkiympäristökysymykset: liikenne, rakentaminen, asuminen).
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään ennen kokouksia; suurin osa saa ne sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään viikoittain Helsingin piirin ym. tiedotteita. Kotisivua ylläpidetään edelleen.
Talous
Tuloja saadaan normaalisti vain jäsenmaksuista. Rahat käytetään kokouksiin, tiedotukseen sekä pankkikuluihin.
KRUUNUHAAN SOS.-DEM. YHDISTYS RY
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021
Jäsenistö
Jäsenmäärä on pysynyt ennallaan (22). Yhdistyksellä on edelleen kaksi piirikokousedustajaa. Kokouksiin osallistumisprosentti on ollut korkealla tasolla.
Kokoukset
Vuonna 2020 yhdistys täytti 70 vuotta. Suunniteltu juhlakokous toukokuussa peruuntui koronaepidemian takia. Tapahtuma pyritään huomioimaan 2021 esim. seminaarin merkeissä, mahdollisesti kunnallisvaalien yhteydessä. Vuosikokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti. Kokouspaikkana on ollut ravintola Zinnkeller. Yhteiskokouksia pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan muiden puolueosastojen kanssa. Johtokunnan kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille.
Opintokerhotoiminta
Mikäli 2019 toiminut yhdistysten yhteinen opintokerho jatkaa, niin siihen osallistutaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdistyksemme toimi järjestäjänä 2019.
Kunnallisvaalit
Kunnallisvaalit ovat 18.4.2021. Yhdistyksen ehdokkaana on Anneli Temmes. Ennen vaaleja järjestetään vaalitilaisuus, johon mahdollisesti yhdistetään em. seminaari. Tarkempi suunnitelma laaditaan vuoden alussa.
Kannanotot ja aloitteet
Asioiden niin vaatiessa otetaan kantaa ajankohtaiseen politiikkaan sekä toiminta-aluetta koskeviin asioihin (liikenne, rakentaminen, asuminen).
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään ennen vuosikokouksia ja juhlakokousta; suurin osa saa ne sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään viikoittain Helsingin piirin ym. tiedotteita. Kotisivua ylläpidetään edelleen.
Talous
Tuloja saadaan normaalisti vain jäsenmaksuista. Rahat käytetään kokouksiin, tiedotukseen sekä pankkikuluihin. Vaalirahoituksesta päätetään vaalisuunnitelman yhteydessä. Tällä hetkellä rahaa on 314,91 euroa.
Tulevaisuus
Toimintaa jatketaan normaalisti, jatkosta keskustellaan tarvittaessa vuoden 2021 syyskokouksessa.
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020
hyväksytty 11.11.2019
Jäsenistö
Jäsenmäärä on pysynyt suunnilleen ennallaan. Yhdistyksellä on edelleen kaksi piirikokousedustajaa. Kokouksiin osallistuminen on ollut edelleen melko korkealla tasolla prosentuaalisesti.
Kokoukset
Vuonna 2020 yhdistys täyttää 70 vuotta. Toukokuussa pidetään juhlakokous. Vuosikokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti. Lisäksi kokoonnutaan 1-2 kertaa vuodessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista asiantuntija- alustusten pohjalta ja järjestetään tarvittaessa vapaamuotoinen tapaaminen. Kokouspaikkana on ollut viime aikoina ravintola Zinnkeller. Yhteiskokouksia pyritään pitämään muiden kantakaupungin puolueosastojen ja Sos.dem. lakimiesten kanssa. Johtokunnan kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille.
Opintokerhotoiminta
Hakaniemen yhdistys on virittelemässä yhteistä opintokerhoa opintotoiminnasta kiinnostuneiden yhdistysten kanssa, asiaa seurataan ja osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.
Vaalit
Valtiollisia tai kunnallisia vaaleja ei vuonna 2020 ole. HOK – Elannon vaalit huomioidaan samoin kuin puoluekokousedustajia koskeva jäsenäänestys.
Kannanotot ja aloitteet
Asioiden niin vaatiessa otetaan kantaa ajankohtaiseen politiikkaan sekä toiminta-aluetta koskeviin asioihin (liikenne, rakentaminen, asuminen) ja tehdään puolue- ja piirikokousaloitteita ja muita esityksiä.
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään ennen vuosikokouksia ja juhlakokousta; suurin osa saa ne sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään viikoittain Helsingin piirin ym. tiedotteita. Kotisivua ylläpidetään puolueen ohjeistuksen mukaan taloudellisten resurssien puitteissa.
Talous
Tuloja saadaan vain jäsenmaksuista. Rahat käytetään kokouksiin, tiedotukseen sekä pankkikuluihin. Rahaa on tällä hetkellä käytettävissä 295,12 euroa.
Tulevaisuus
Toimintaa jatketaan ainakin seuraavan johtokuntakauden (2020 – 2021) ajan, jatkoon otetaan kantaa vuoden 2020 syyskokouksessa.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Jäsenistö
Viime vuosina on tullut uusia jäseniä, mutta samanaikaisen poistuman takia jäsenmäärä on pysynyt ennallaan. Kokouksiin osallistuminen on ollut edelleen melko korkealla tasolla.
Kokoukset
Vuosikokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti. Lisäksi kokoonnutaan noin 2 kertaa vuodessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista asiantuntija- alustuksen pohjalta ja järjestetään vähintään yksi vapaamuotoinen tapaaminen. Kokouspaikkana on ollut viime aikoina ravintola Zinnkeller. Yhteiskokouksia pyritään pitämään muiden kantakaupungin puolueosastojen ja Sos.dem. lakimiesten kanssa.
Vaalit
Vuoden aikana ovat eduskuntavaalit huhtikuussa ja EU-vaalit toukokuussa, maakuntavaalit ovat mahdollisesti syksyllä. Koska omia ehdokkaita ei ole, niin yhdistys tukee resurssien puitteissa piirin asettamia ehdokkaita.
Kannanotot ja aloitteet
Tarvittaessa otetaan kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin ( liikenne, rakentaminen, asuminen) ja tehdään piirikokousaloitteita ja muita esityksiä.
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään tarvittaessa; suurin osa saa ne sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään viikoittain Helsingin piirin ym. tiedotteita. http://kruununhaandemarit.sdp.fi-sivusto on yhdistyksen ilmoitustaulu. Sivusto on ostettu yhdistyksen käyttöön edelleen vuodeksi 2019.
Talous
Tulot koostuvat jäsenmaksuista ja vaaliavustuksista. Rahat käytetään kokouksiin, tiedotukseen sekä vaali- ja pankkikuluihin.
Tulevaisuus
Kantakaupungin puolueosastoista Eira ja Töölö ovat yhdistyneet vuoden 2018 aikana. Yhdistyksemme kanta on ollut, että emme tässä vaiheessa osallistu prosessiin, vaan toimintaa jatketaan ainakin 70-vuotisjuhliin (2020) saakka.
Kruunuhaan sos. dem. yhdistys ry.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018
Jäsenistö
Jäsenmäärä on pysynyt ennallaan ja osallistuminen kokouksiin on ollut korkealla tasolla. Uusia jäseniä kuitenkin tarvittaisiin.
Kokoukset
Vuosikokoukset pidetään sääntöjen mukaisesti. Lisäksi kokoonnutaan tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Kokouspaikkana on ollut viime aikoina ravintola Zinnkeller. Yhteiskokouksia pidetään muiden kantakaupungin puolueosastojen ja Sos.dem. lakimiesten kanssa.
Vaalit
Presidentinvaaleihin liittyvä keskustelutilaisuus pidettiin vuoden 2017 puolella muiden eteläisen Helsingin puolueosastojen kanssa. Toisella kierroksella jatketaan yhteistyötä tarvittaessa. Mikäli lokakuussa ovat maakuntavaalit, niin niihin osallistutaan tilanteen vaatimalla tavalla.
Kannanotot ja aloitteet
Tarvittaessa otetaan kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin (esim. liikenne, rakentaminen, asuminen ) ja tehdään piirikokousaloitteita ja muita esityksiä.
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään tarvittaessa; suurin osa saa ne sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään viikoittain Helsingin piirin ym. tiedotteita. http://kruununhaandemarit.sdp.fi-sivusto on yhdistyksen ilmoitustaulu. Sivusto on ostettu yhdistyksen käyttöön edelleen vuodeksi 2018.
Talousarvio
Tulot koostuvat jäsenmaksuista ja vaaliavustuksista. Rahat käytetään kokouskuluihin, tiedotukseen sekä vaaleihin ja pankin kuluihin. Tällä hetkellä rahaa on 470,86 euroa.
Tulevaisuus
Kantakaupungin puolueosastoista Eira ja Töölö yhdistynevät vuoden 2018 aikana. Johtokunnan kantana on ollut, että yhdistyksemme ei tässä vaiheessa osallistu prosessiin, vaan toiminta jatketaan ainakin 70-vuotisjuhliin (2020) saakka.
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
Jäsenistö
Kokouksiin osallistuminen on ollut korkealla tasolla ja kaikki ovat maksaneet jäsenmaksunsa. Yhdistyksen jäsenmäärä on pysynyt ennallaan. Vuodelle 2017 piirikokousedustajien määrä nousee kahteen koska perusteet muuttuvat, yhdistykset saavat nyt yhden edustajan jokaista alkavaa 20 jäsentä kohden.
Kokoukset
Sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään helmi-maaliskuussa ja loka-marraskuussa. Muutoin kokoonnutaan tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Kokouspaikkoina ovat olleet ravintola Zinnkeller ja Kirja. Kokouksiin pyydetään kiinnostava alustaja. Viime vuosina kokousyhteistyötä on ollut pääasiassa Sos.dem. lakimiesten kanssa. Yhteistyötä tullaan jatkamaan.
Kunnallisvaalit Kunnallisvaalit järjestetään nyt ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Ehdokasasettelu on vielä kesken, yhdistykselle pyritään saamaan oma ehdokas, jonka vaalityötä tullaan tukemaan ja osallistumaan piirin vaalityöhön.
Kannanotot ja aloitteet Tarvittaessa otetaan kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin (esim. liikenne, rakentaminen, asuminen ) ja tehdään piirikokousaloitteita ja muita esityksiä.
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään säännöllisesti, suurin osa saa ne sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään viikoittain Helsingin sosialidemokraattien keskustelurinkien viestejä niitä haluaville.
http://kruununhaandemarit.sdp.fi-sivusto
Sivusto on yhdistyksen ilmoitustaulu, siellä ovat mm. kokousilmoitukset ja jäsenkirjeet. Sivustolle otetaan mielellään kuvia ja kirjoituksia. Sivusto on ostettu yhdistyksen käyttöön edelleen vuodeksi 2017.
Talousarvio
Yhdistyksellä ei ole jäsenmaksupalautusten ja vaaliavustusten lisäksi muuta tuloa tai omaisuutta. Rahat käytetään kokouskuluihin, tiedotukseen sekä kunnallisvaaleihin.
==================================================================================================================================
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016
Jäsenistö
Kokouksiin osallistuminen on ollut edelleen korkealla tasolla. Kokouksissa käy ¼ – 1/2 jäsenistä ja niissä on ollut myös ulkopuolisia kuuntelijoita ja osallistujia. Yhdistyksen jäsenmäärä on kuitenkin laskussa. Piirikokousedustus on pudonnut yhteen edustajaan vuodelle 2016. Näin ollen tavoitteena on saada uusia jäseniä.
Kokoukset
Sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään helmi-maaliskuussa ja loka-marraskuussa. Muutoin kokoonnutaan tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Kokouspaikka valitaan tilanteen mukaan. Kokouspaikkoina ovat olleet ravintola Zinnkeller ja Kirjan talo. Kokouksiin pyydetään kiinnostava alustaja. Viime vuosina kokousyhteistyötä on ollut pääasiassa Sos.dem.lakimiesten kanssa. Tätä yhteistyötä tullaan jatkamaan.
Kannanotot ja aloitteet Tarvittaessa otetaan kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin (esim. liikenne ) ja tehdään piirikokous- aloitteita ja muita esityksiä.
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään tarvittaessa, suurin osa saa ne nykyisin sähköpostitse. Sähköpostin kautta välitetään myös Stadindemarien (kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto, lautakunnat sekä piirijärjestö ja yhdistykset ) keskusteluringin viestit niitä haluaville. Lisäksi jäsenet ovat voineet ilmoittautua sos.dem. piirin eri alojen keskusteluryhmiin.
http://kruununhaandemarit.sdp.fi-sivusto
Sivusto on yhdistyksen ilmoitustaulu, siellä ovat mm. kokousilmoitukset ja jäsenkirjeet. Sivustolle otetaan mielellään kuvia ja kirjoituksia. Sivusto on ostettu yhdistyksen käyttöön edelleen vuodeksi 2016.
Talousarvio Yhdistyksellä ei ole jäsenmaksupalautusten ja vaaliavustusten lisäksi muuta tuloa tai omaisuutta. Rahat käytetään kokouskuluihin ja tiedotukseen. Vaaleja ei vuonna 2016 ole, joten vaalikuluja ei ole tulossa.
====================================================================================================================================
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Jäsenistö
Kokouksiin osallistuminen on ollut kiitettävän korkealla tasolla vuonna 2014. Kokouksissa käy keskimäärin lähes puolet jäsenistä ja niissä on ollut myös ulkopuolisia kuuntelijoita ja osallistujia. Yhdistyksen jäsenmäärä on kuitenkin laskussa. Piirikokousedustus on pudonnut yhteen edustajaan vuodelle 2015. Näin ollen edelleen tavoitteena on saada uusia jäseniä.
Kokoukset
Sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään helmi-maaliskuussa ja loka-marraskuussa. Muutoin kokoonnutaan tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Kokouspaikka valitaan tilanteen mukaan. Kokouspaikkoina ovat olleet Zinnkeller ja Kirjan talo. Kokouksiin pyydetään kiinnostava alustaja. Mahdolliset suuremmat tilaisuudet järjestetään yhteistyössä toisten yhdistysten kanssa.
Kannanotot ja aloitteet Tarvittaessa otetaan kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin (esim. liikenne ) ja tehdään piirikokous- aloitteita ja muita esityksiä.
Vaalit Vuonna 2015 ovat eduskuntavaalit. Varsinaista omaa vaalitilaisuutta ei järjestetä, vaan mahdollisuuksien mukaan pidetään kulttuuripitoinen yleisötilaisuus ennen vaaleja. Tästä on hyviä kokemuksia vuodelta 2011. Ohjelmasta päätetään vuoden alussa. Yhteistilaisuuksiin muiden yhdistysten kanssa osallistutaan tarvittaessa. Lisäksi osallistutaan piirin ja puolueen tilaisuuksiin ja tuetaan myös muilla tavoin puolueen, piirin ja ehdokkaiden vaalityötä.
Jäsenkirjeet ja nettiviestintä
Jäsenkirjeitä lähetetään tarvittaessa, suurin osa saa ne nykyisin sähköpostitse. Sen kautta välitetään myös Stadindemarien (kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto, lautakunnat ja yhdistykset ) keskusteluringin viestit niitä haluaville. Lisäksi jäsenet ovat voineet ilmoittautua sos.dem. piirin eri alojen keskusteluryhmiin.
http://kruununhaandemarit.sdp.fi-sivusto
Sivusto on yhdistyksen ilmoitustaulu, siellä ovat mm. kokousilmoitukset ja jäsenkirjeet. Sivustolle otetaan mielellään kuvia ja kirjoituksia.
==================================================================================================================================
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
Jäsenistö
Yhdistyksen jäsenmäärä on tarkoitus pitää sellaisena, että meillä on myös vuonna 2015 kaksi piirikokousedustajaa. Tämän varmistamiseksi pyrimme hankkimaan uusia jäseniä.
Kokoukset
Sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään helmi-maaliskuussa ja loka-marraskuussa. Muutoin kokoonnumme tarvittaessa keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Kokouspaikka valitaan tilanteen mukaan. Kokouspaikkoja ovat olleet Zinnkeller ja Kirjan talo. Kokouksiin pyydämme tarvittaessa kiinnostavan alustajan. Mahdolliset isot tilaisuudet järjestetään yhteistyössä toisten yhdistysten kanssa, viimeksi muiden eteläisten sos.dem.yhdistysten ja Sos.dem. lakimiesten kanssa.
Kannanotot ja aloitteet Tarvittaessa otamme kantaa toiminta-aluetta koskeviin asioihin (esim. liikenne ) ja teemme piirikokous- aloitteita ja muita esityksiä.
Vaalit Vuonna 2014 ovat EU-vaalit. Yhdistys pyrkii järjestämään yleisötilaisuuden yksin tai yhdessä muiden yhdistysten kanssa. Alustaja tai alustajat päätetään kun ehdokaslista on selvillä. Tarvittaessa osallistumme piirin ja puolueen tilaisuuksiin ja tuemme myös muilla tavoin puolueen vaalityötä. Lisäksi huomioimme puoluekokouksen ja eduskuntavaalien ehdokasasettelun ja jäsenäänestykset.
Nettirinki
Sähköisestä viestinnästä kiinnostuneet voivat ilmoittaa e-mail-osoitteensa puheenjohtajalle. Meillä on kahdenlaisia viestin saajia: vain yhdistyksen asiat haluavia ja lisäksi Stadindemarien (kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto, lautakunnat ja yhdistykset ) keskusteluringin viestit haluavia, suurin osa jälkimmäisiä. Lisäksi jäsenet ovat voineet ilmoittautua sos.dem. piirin eri alojen keskusteluryhmiin.
Jäsenkirjeet
Jäsenkirjeitä lähetetään tarvittaessa, esimerkiksi vuosikokouskutsut.
http://kruununhaandemarit.sdp.fi-sivusto
Käytämme sivustoa ilmoitustaulunamme. Otamme mielellämme kuvia ja kirjoituksia sivustolle.
Talousarvio Yhdistyksemme voimavara ovat jäsenet ja heidän verkostonsa. Yhdistyksellä ei ole pankkitilille talletettujen jäsenmaksupalautusten ja vaaliavustusten lisäksi muuta tuloa tai omaisuutta. Rahaa käytetään kokouskuluihin ja vaalityöhön.
Jaa tämä artikkeli