Kaupunkisuunnittelu asukkaan näkökulmasta – Taru Reinikainen 10.10.2022

Toiminta

Yhdistys piti syksyn ensimmäisen kokouksen 10.10.2022 Zinnkellerissä. Kansanedustajaehdokas Taru Reinikainen vieraili puolueosastomme vieraana kokouksessa ja alusti meille kaupunkisuunnittelusta asukkaan näkökulmasta. Tässä lyhyt yhteenveto Tarun alustuksesta:

Kaupunkisuunnittelua tulisi tehdä kokonaisvaltaisesti eri näkökulmat huomioiden. Nykyisen pala kerrallaan suunnittelun ongelmana on pirstaleisuus. Suunnitellaan yksi osio, mutta ei harkita ja mietitä vaikutuksia naapurialueelle. Esimerkiksi mahdollinen Pohjois-Esplanadin sulkeminen autoliikenteeltä ohjaisi autot pienemmille lähikaduilla, kuten Tehtaankadulle.

Valmistelun tulisi olla avointa kaupunkilaisille. Esimerkiksi Hietalahden kehittämistä oli suunniteltu vuosi, ennen kuin asukkaille kerrottiin hankkeesta. Avoimuuden lisäksi ongelmia on asukkaiden kuulemisessa. Nykyisin järjestetään lähes pelkästään nettikyselyitä, joita usein vaikea löytää ja vastausajat ovat kohtuuttoman lyhyet. Asukkaita kuullaan, mutta ei kuunnella. Muutosesityksiä ei tunnu olevan mitään vaikutusta kaupungin toimintaan, erityisesti kehittämisvarauksiin on lähes mahdotonta vaikuttaa.

Suunnittelua tunnutaan tekevän vain rakennuttajien ja sijoittajien ehdoilla, ei asukkaiden. Asukkaita syytetään nimbyilystä ja asukasyhdistyksiä masinoinnista. Esimerkiksi Elielin aukion osalta asukkaille kerrottiin, ettei kukaan ole valmis sijoittamaan rakentamiseen vuokratonteille. Vaikea uskoa, että kaupungin keskeisimmälle paikalle ei sijoittajia ja rakennuttajia löytyisi. Tonttimaasta arvonnousu kuuluu lähtökohtaisesti asukkaille, ei yksityisille sijoittajille. Tietyissä tapauksissa tonttimaan myyminen on perusteltua, kuten kohtuuhintaisen asuntorakentamisen varmistamiseksi.

Kaupungilta asukkailla on oikeus vaatia laadukasta suunnittelua. Kaksi isoa kaavaa Östersundom ja Hernesaari ovat kaatuneet oikeudessa riittämättömien selvitysten perusteella. Suunnittelu ei voi perustua oletuksille ja ideologisilla tavotteille. Kaupunki myös pitää jääräpäisesti kiinni suunnitelmistaan, välillä olisi syytä uskaltaa ajoissa luovuttaa ja todeta ettei kehittämissuunnitelma ole toteuttamiskelpoinen. Kehittämissuunnitelmista kiinni pitäminen estää jopa järkevän ja toivottavan rakentamisen, koska niiden voimassa ollessa ei muuta päästä tekemään.

Alueiden eriytymiseen tulee kiinnittää huomiota. Lähiöt ovat tärkeitä ja niihin tulee panostaa. Kantakaupunkia ei kuitenkaan pidä unohtaa, myös kantakaupungissa asuu ja elää ihan tavallisia ihmisiä. Kaikki kantakaupungissa asuvat eivät ole hyvätuloisia. Jotta voimme estää alueiden eriytymistä, meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota palveluiden säilymiseen, liikenneyhteyksiin ja asumiskustannuksiin kantakaupungissa. Korkeat asumiskustannukset ja niiden nousu kantakaupungissa lisää segregaatiota.

Asukkaiden aitoa osallistumista tulee lisätä. Kun asukkaita aidosti kuunnellaan ja huomioidaan, niin vaikeimmatkin päätökset on helpompaa hyväksyä. Tällä ehkäisemme parhaiten pitkiä valitusprosesseja.