Siltavuorentanta – Muistutus

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristölautakunta

Helsinki.kirjaamo@hel.fi

Asia             Muistutus Hakaniemensillan, Siltavuorenrannan ja Pohjoisrannan katusuunnitelmaluonnoksista

Kruunuhaan sos.-dem. yhdistys ry esittää seuraavan muistutuksen suunnitelmaluonnoksiin koskien Siltavuorenrantaa välillä Välikatu-Pohjoisranta.

Aikaisemmin yleisötilaisuuksissa ja useissa palautteissa (mm. yhdistyksemme puheenjohtajan) on esitetty, että kääntymismahdollisuutta Hakaniemensillalta Siltavuorenrantaan ei pitäisi rakentaa. Vuorovaikutusmuistiossa 30.9.2021 tähän ehdotukseen on otettu kielteinen kanta.

Asukkaiden osalta suunnitelmassa ei ole esitetty yhtään myönteistä seikkaa mitä kääntymisen mahdollistamisella olisi. Liikenne lisääntyy, turvallisuus vähenee, erityisesti lapsia, vanhuksia ja jalankulkijoita koskien, melu ja saasteet lisääntyvät. Jopa em. vuorovaikutusmuistiossa todetaan, ”joiltain osin suunnitelmiin sisältyy joillekin asukkaille tai alueille epämieluisia ratkaisuja.”

Kääntymisratkaisun puolesta on esitetty hyvin yleisiä perusteluja. Asiallinen perustelu on hälytysajoneuvojen kulku, mutta tässäkin on kyse vain yhdestä suunnasta tulevasta liikenteestä. Yleisiä perusteluja ovat ”laajat kokonaisuudet”, ”liikenteen jakaminen”, ”useampien reittien turvaaminen”, ”valinnanvapaus”, ”tärkeä katuyhteys”. Näiden osalta suunnitelmissa ei ole edellä olevien yleisten, suunnitteluliturgiaan kuuluvien, lauseiden lisäksi erityisempää konkretiaa.

Edellä olevaan viitaten Kruunuhaan sos.-dem. yhdistys esittää, että kääntymismahdollisuutta Hakaniemensillalta Siltavuorenrantaa ei rakenneta.

Kun kääntymismahdollisuus rajataan pois suunnitelmista, niin kulkeminen uudelle sillalle Kruununhaasta (Välikadulta) ja sillalta Kruununhakaan on järjestettävissä joustavammin kuin nykyisessä suunnitelmassa. Tietenkin se myös tarkoittaa Siltavuorenrannan katulinjauksen muuttamista nykyisestä suunnitelmasta.

Asiaan liittyy lisäksi tärkeä yleinen näkökohta. Nämä katusuunnitelmat, kuten monet suunnitelmat on jaettu osiin, jotka käsitellään erikseen. Tällainen (pätkä)suunnittelu aiheuttaa sellaisen tilanteen, että kun hyväksytään kokonaisuuden osa A, niin se ohjaa osan B suunnittelua ja käsittelyä rajaten vaihtoehdot hyvin vähiin; kun sitten päästään osaan C niin se on käytännössä pakko hyväksyä suunnitelman mukaan, koska edellä olevat osat on jo hyväksytty ja koko suunnitelman muuttaminen on siinä vaiheessa lähes mahdotonta.

Tässä tapauksessa suunnitelma B on Kirjanpuiston siirtäminen, leikkipuiston sijainti ja Siltavuorenrannan katulinjaus. Vuorovaikutusmuistiossa todetaan ”Tässä katusuunnitelmassa käsitellään Siltavuorenrannan osuutta välillä Välikatu – Pohjoisranta ja siinä ei oteta kantaa Kirjanpuiston järjestelyihin. Kirjanpuiston osuus suunnitellaan yhdessä Siltavuorenrannan välillä Unioninkatu-Välikatu osuuden kanssa lähivuosina”.

Tosiasiassa Kirjanpuiston järjestelyt pääosin ratkaistaan nyt käsiteltävänä olevalla katusuunnitelmalla. Vaihtoehdot jäävät vähäisiksi, jos kääntyminen mahdollistetaan Hakaniemensillalta ja Siltavuorenrannan katulinjausta muutetaan. Erityisesti kaikki turvallisuuteen (varsinkin lasten osalta) liittyvät uhat toteutuvat. Vuosina 2024 – 2025 vuorovaikutusprosessi tulee olemaan lähinnä illuusiota ja päätöksenteko pelkkä muodollisuus. Useilla asukkailla kuitenkin on huomattavasti erilaisia näkemyksiä puiston merkityksestä ja uuden puiston rakentamisesta kuin mitä nykyisten nähtävissä olevien suunnitelmien perusteella on pääteltävissä suunnittelijoilla olevan.

Kirjanpuiston todellinen suunnittelu ja siihen vaikuttaminen on mahdollista vain, jos kääntymismahdollisuutta ei toteuteta. Myös tähän näkökohtaan viitaten Kruunuhaan sos.-dem. yhdistys esittää, että kääntyminen Hakaniemensillalta Siltavuorenrantaan poistetaan suunnitelmasta.

Kunnioittaen

Helsingissä 28.10.2021

Kruunuhaan sos.-dem. yhdistys ry

Matti Simola                                                                                      Anneli Temmes

Matti Simola                                                                                       Anneli Temmes

puheenjohtaja                                                                                   varapuheenjohtaja

Kruunuhaan sos.-dem.yhdistys ry

c/o Matti Simola

Kristianinkatu 9

00170 Helsinki

mksimola@welho.com

Tältä rakennustyöt näyttävät marraskuussa 2021 (kuva Matti Simola)